Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Bluesille piste Tampereelta

 

Bluesille piste Tampereelta


ILVES-BLUES 3-2 JA

Blues lähti perjantai-illaksi hakemaan pisteitä Ilvekseltä Tampereelta. Ratkaisua otteluun haettiin jatkoajalta asti ja lopulta tamperelaisten Toni Rajala laukoi kaksi pistettä Ilvekselle.

Kaksi ensimmäistä erää mentiin kotijoukkueen tahdissa. Ensimmäisessä erässä Matias Sointu vei isännät johtoon, toisessa erässä taas Jesse Niinimäki lisäsi Ilveksen johdon kahteen maaliin. Kokonaisuudessaan peli oli melko sekavaa ja joitakin tilanteita syntyi molemmissa päissä, enempää maaleja ei kuitenkaan nähty.

Kolmas erä oli ainakin tuloksellisesti Bluesin. Heti erän alkuun espoolaisten nuori puolustaja Joonas Valkonen kavensi ottelun ensimmäisellä liigaosumallaan. Ennen erän puoliväliä vieraat tulivat jo tasoihin, kun Joakim Eriksson napautti kiekon ylivoimalla Ville Varakkaan mainiosta syötöstä maaliin.

Varsinaisella peliajalla ei enempää osumia syntynyt, joten ratkaisua haettiin jatkoajalta. Alle kahden minuutin pelin jälkeen ottelu saatiinkin päätökseen, kun Ilveksen Toni Rajala laukoi voiton tamperelaisille.

Seuraavan kerran Blues pelaa keskiviikkona 7.12., kun espoolaiset matkaavat Kuopioon KalPan vieraaksi. Seuraava kotiottelu ja viimeinen sellainen ennen joulutaukoa pelataan perjantaina 9.12., kun Barona Areenalle vieraaksi saapuu JYP. Ottelu alkaa kello 18.30, tervetuloa!

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Joni Jurmo jatkaa Kiekko-Espoossa

Joni Jurmo jatkaa Kiekko-Espoossa

Puolustaja Joni Jurmo pukeutuu jatkossakin kruunupaitaan.

Lue lisää
Kiekko-Espoolle kaksi puolustajaa

Kiekko-Espoolle kaksi puolustajaa

Kanadalainen Connor Corcoran ja Kasper Kotkansalo pelaavat ensi kaudella kruunupaidassa.

Lue lisää
Ville ja Jani Lajunen palaavat Espooseen

Ville ja Jani Lajunen palaavat Espooseen

Espoolaisveljekset tekevät paluun siniseen paitaan kaudeksi 26-27. Kiekko-Espoon uuden tulemisen ensimmäisellä Liiga-kaudella 24-25 kapteenina toiminut 38-vuotias Ville Lajunen palaa kotiin T¹ekin liigan HC Plzeòistä.

Lue lisää
Jere Sallinen pitkällä sopimuksella Kiekko-Espooseen

Jere Sallinen pitkällä sopimuksella Kiekko-Espooseen

Hyökkääjä Jere Sallinen palaa kotikaupunkiinsa kolmen vuoden sopimuksella.

Lue lisää
Hyökkääjä Jere Väisänen Kiekko-Espoon riveihin

Hyökkääjä Jere Väisänen Kiekko-Espoon riveihin

Espoolaistaustainen Jere Väisänen siirtyy Kiekko-Espooseen Yhdysvaltojen yliopistosarjan Bemidji State Universitystä.

Lue lisää
Espoolaiskasvatteja kruunuun

Espoolaiskasvatteja kruunuun

Hyökkääjä Aarne Talvitie ja puolustaja Niklas Peltomäki pukevat kruunupaidan ylleen kaudella 2025-2026.

Lue lisää